Viimeisimmät artikkelit
Tietoja
Kategoria: Uncategorized
-
Vauva täytti viikko sitten neljä kuukautta. Perjantaina oltiin neuvolassa – ja voijjummi, kuinka bebe on joka kerta kasvanut paljon! Alunperin pieni rääpäle on jo 65 cm pitkä ja painaa melkein seitsemän kiloa. Odotan kovasti, että kaikki vauvan nosteleminen alkaisi näkyä käsivarsissa. Omanlaistaan kahvakuulatreeniä lähes 24/7 se nosteleminen kuitenkin on. — Vauva on maailman ihanin ja…
-
Nyt on paneskeltu menemään! On tehty seksiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa – sovitusti suhteessa ja suhteen ulkopuolella, sinkkunakin! Voisi sanoa, että riittävästi on nähty ja koettu muun muassa peniksiä – siitä raskautumisen pelosta puhumattakaan… Mutta ennen äitiyttä kerrataan hetki allekirjoittaneen seurustelu- ja muuta historiaa. Löysin itseni ensimmäistä kertaa parisuhteesta 25-vuotiaana. Aloin hieman heppoisin perustein seurustella…
-
Muistan, kuinka ekalla luokalla ollessani tokaluokkalainen Irene kysyi minulta suvun jatkamisesta. Aiotko jatkaa sun sukua? Kysymys oli outo. En ymmärtänyt sitä ollenkaan, mutta Irene ei kuulemma aikonut jatkaa omaa sukuaan. Saatoin lopulta olla hänen kanssaan samaa mieltä, mutta lähinnä siksi, että kysyjä oli tokaluokkalainen. Hehän olivat niin paljon vanhempia ja tiesivät paljon enemmän… En usko…
-
Että hello world, kuten ensimmäisen kirjoituksen otsikoksi automaattisesti ehdotettiin. Hieman on suuremmat tavoitteet tällä alustalla tavoittaa ihmisiä kuin itselläni, mutta blogimaailma saattaa toki yllättää… Maailmanmainetta ja kai hieman kyseenalaisesti myös kunniaa täällä tavoittelee 37-vuotias uusperheen äiti, seksuaaliterapeutti ja vapaa kirjoittaja Tiia. Tittelien järjestyksestä en ole aivan varma, mutta äiti olen joka tapauksessa. Asumme pienellä paikkakunnalla,…