MUTSI TAHTOO

Nyt on paneskeltu menemään! On tehty seksiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa – sovitusti suhteessa ja suhteen ulkopuolella, sinkkunakin! Voisi sanoa, että riittävästi on nähty ja koettu muun muassa peniksiä – siitä raskautumisen pelosta puhumattakaan… Mutta ennen äitiyttä kerrataan hetki allekirjoittaneen seurustelu- ja muuta historiaa.

Löysin itseni ensimmäistä kertaa parisuhteesta 25-vuotiaana. Aloin hieman heppoisin perustein seurustella itseäni kuusi vuotta nuoremman miehen (pojan?) kanssa – kertonee enemmän minusta kuin hänestä. Meillä oli ihan kivaa ja suhde kestikin lähes kolme vuotta. Oli kuitenkin alusta asti selvää, ettei kyseessä ollut mikään loppuelämän kumppanuus. Sain siitä huolimatta turvallisesti harjoitella parisuhdetta ja yhdessä asumistakin. Lähdin lopulta ovet paukkuen, koska toinen poltti meksikonpadan pohjaan ja leikkasi kurkkua väärästä päästä. Tämä on ihan oikeasti totta, mutta ehkä taustalla oli hieman jotain muutakin…

Liityin Tinderiin muistaakseni heti eron jälkeen. Sovellus oli saapunut Suomeen suhteen aikana, ja jo silloin koin jääväni paitsi jostain sukupolvikokemuksesta. Melko pian pelasin Tinderin kuintenkin loppuun ja löysin uuden kumppanin, tällä kertaa kuusi vuotta itseäni vanhemman. Kaikenlaista sähläystä ja säätöä kesti kuitenkin yhdeksän kuukautta ennen kuin toinen uskalsi sitoutua.

Sen piti olla loppuelämän suhde. Olimme kihloissa ja haaveissa oli lapsi. Kohtasin ensimmäistä kertaa ihan todella vajavuuteni naisena: se hemmetin epäsäännöllinen menkkakierto ja lääkärin sanat 15-vuotiaalle Tiialle. Oliko sitä ovulaatiota? Pystyisinkö saamaan lapsen? Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut kumppanin sairastettu kivessyöpä. Yritystä oli takana vuosi, kun hakeuduimme lääkärin vastaanotolle. Kävin osaltani tutkimuksissa ja puoliso antoi näytteensä. Alustavien tutkimustulosten myötä loppui yrittäminen, mikä johti lopulta avoimen suhteen kautta eroon.

Lapsettomuus teki kipeää, mutta avoin suhde oli viimeinen naula yhteiseen arkkuun. Jos olisin tiennyt sen alkavan sotia parisuhdetta vastaan, en olisi koskaan pyytänyt suhteen avaamista. Toki tarpeellinen kommunikaatio ja tunteiden sanoittaminen puuttuivat myös. Paikkasin puutteet viinillä ja seksillä muiden miesten kanssa. Paljon kertoo sekin, että eron yhteydessä molempien muuttoapuna oli Tinder-match. Emme tukeneet toisiamme edes erossa.

Eron jälkeen muutin lapsuusmaisemiin lähemmäs perhettä ja jatkoin Tinder-seikkailujani, kunnes sain koko sovellukseen porttikiellon. En edelleenkään tiedä, mistä sellainen tuli. Hetken harmitti vietävästi, mutten jäänyt itkemään asiaa sen enempää. Latasin Bumblen – tietty! Käyttäjiä ei pienemmällä paikkakunnalla ollut juurikaan, mutta yksi match riitti. Tapasin siellä neljän tytön isän, jonka perhe myöhemmin täydentyisi kanssani viidennellä tyttärellä. Yksi suosikkitarinoistani on kertoa, kuinka hän ei maininnut tyttöjään ensimmäisillä treffeillämme ollenkaan. Asia selvisi minulle vasta toisella tapaamisella. Olin järkyttynyt, sillä minun ei koskaan pitänyt deittailla lapsellista miestä – ja nyt niitä olisi neljä!

Alkujärkytyksestä selvittyäni oli melko nopeasti selvää, että tässä oltiin tosissaan. Kahden viikon seurustelun jälkeen kävin ensimmäistä kertaa luonaan ja sille tielle jäin. Tavara kerrallaan siirtyi uuteen osoitteeseen kuin vaivihkaa. Vauva saisi tulla, kun sen aika on. Ystäväni pyörittelivät silmiään ja osa kehotti miettimään vauhdin määrää, mutta minua kuljettavat järjen sijasta tunteet.

Nopeasta etenemisestä huolimatta pidin tiukasti kiinni omasta asunnostani. Ensimmäisen seurusteluvuoden aikana vietin siellä ehkä muutaman yön, mutta omasta tilasta luopuminen tuntui vaikealta. Asunto oli eräänlainen pakopaikka perhe-elämän keskellä. Sopeutuminen luonnollisestikin vei ja edelleenkin vie aikaa. Bonuksena nautin, kun sain viettää aikaa omien tavaroideni keskellä. Lopulta tuli kuitenkin se ei tässä ole mitään järkeä -ajatus. Irtisanoin vuokrasopimuksen ja vuoden seurustelun jälkeen muutin vihdoin virallisesti yhteiseen osoitteeseen.

Neljä kuukautta myöhemmin tein positiivisen raskaustestin. Olin pelkkää hymyä koko päivän. Soitin neuvolaan. Lähetin äidille ja siskolle kuvan raskaustestistä. Olo oli ihanan kevyt ja kaikki huolet tiessään. Olin raskaana! Se hymy vain vaihtui kyyneliin heti seuraavana päivänä, kun ensin vaaleanpunainen ja nopeasti kirkkaanpunainen vuoto alkoi. Raskaus meni heti kesken – ilman raskaustestiä en olisi edes tiennyt olleeni raskaana. Vuoto tosin kesti keskimääräistä menkkavuotoani pidempään ja oli tavallista runsaampaa, joten siitä olisi voinut jotain päätellä. Menin varhaisesta keskenmenosta jotenkin lukkoon. Tapani puhua mahdollisesta vauvasta muuttui. Halusin kuitenkin edelleen yrittää, vaikka halujeni kanssa olikin ajoittain haastetta yrittämisen suhteen. Juoksin koko kesän, osittain varmasti tunteitani pakoon.

Marraskuussa muutama päivä ennen isänpäivää tikkuun piirtyi jälleen kaksi viivaa. Näytin raskaustestiä puolisolleni, mutta hymyn sijaan sisällä myllersi ja päällimmäisinä tunteina olivat pelko ja epävarmuus. Tällä kertaa en kertoisi kenellekään. En uskaltanut nauttia alkuraskaudesta, vaikka erityisen epämiellyttäviä oireita ei esimerkiksi ollut. Pelkäsin joka kerta vessaan mennessäni, että paperiin ilmestyisi merkkejä vuodosta. Neuvolaan uskalsin soittaa vasta parin viikon kuluttua positiivisesta testistä.

Vaan niin se raskaus kantoi. Lapsille kerrottiin vauvasta hieman ennen joulua, kun olivat kaikki kerrankin samaan aikaan koolla. Isovanhemmat ja muut perheenjäsenet saivat tietää jouluaattona ja -päivänä. Aloin vihdoin luottaa, että kesällä meillä olisi pieni bebe. Tosin kaikki neljä ultraa jännitin läpi – jos sieltä kuitenkin jotain yllättävää tulee. Kaikki oli joka kerta hyvin, aivan tavallisesti. Niin ja neljä ultraa siksi, että raskautta seurattiin tarkemmin lääkitysteni vuoksi.

Yllättävän nopeasti oltiin jo heinäkuussa. Annoin helteille luvan tulla synnytyksen jälkeen, mutta niin ne yllättivät jo kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Pysyin visusti sisällä ilmalämpöpumpun hellässä huomassa. Iltaisin kävimme kävelyillä – eli suuntasimme lähikauppaan jäätelöostoksille. Vointi oli hyvä, mutta olin jo valmis synnyttämään.

Laskettu aika tuli ja meni. Pientä turhautumista saattoi olla ilmassa. Lopulta neuvolasta varattiin aika synnytyksen käynnistämisen tarvearvioon. Lähdin matkaan sairaalakassin kanssa päättäneenä, että synnytyshän käynnistetään. Osastolla oli onneksi tilaa ja saimme jäädä, vaikka ehdottivatkin kotiutumista vielä pariksi päiväksi. Olin samaan aikaan helpottunut, innostunut ja kauhuissani.

Vietin osastolla kaksi kokonaista päivää, toisena yönä alkoi tapahtua. Aamuviiden jälkeen soitin puolisolleni ja kehotin lähtemään kohti sairaalaa. Yhdeksän tuntia myöhemmin syntyi pieni rääpäle – ja minusta tuli äiti.

Tänään vauva täyttää jo neljä kuukautta. Juhlistamme merkkipäivää maistelemalla uusia soseita. Porkkana, parsakaali ja mango on jo testattu; yksi hitti ja kaksi hiukan hutia.